
Parempi maku on aina pääasia. Snellmanilta on opittu odottamaan tuotteita, jotka täyttävät tiukat vaatimukset muun muassa vähäisten lisäaineiden käytön suhteen. Tämä on tietysti haaste johon me vastaamme mielellämme. Olemme hyvällä matkalla kohti yhä luonnollisempia ja parempia tuotteita. Tavoitteena on luonnollisuuden lisäksi aina myös parempi maku.
Koko Snellmanin alkutuotantoketjun saattaminen gm-vapaaksi porsaan- ja naudanlihan osalta on osa pyrkimystämme kohti luonnollisempia tuotteita. Viime vuosina Snellmanilla on tehty valtava määrä muitakin toimenpiteitä tuotteiden parantamiseksi. Lihaa on lisätty, lisäaineita poistettu ja valmistusmenetelmiä kehitetty. Emme tuo tuotetta markkinoille ja sen jälkeen unohda sitä. Vaan työmyssy laitetaan joka aamu päähän ja mietitään, onko vielä jotakin millä tästä leikkeleestä, makkarasta tai lihatuotteesta saisi vieläkin parempaa.
Panostamme kaikkein eniten niihin tavallisiin tuotteisiin, joita käytetään joka päivä ja jotka siksi ovat meille niitä kaikkein rakkaimpia.
Mitä, jos kaupan hyllyllä ei tarvitsisikaan huolehtia mitä tuotteeseen on laitettu vaan se olisi tehty kunnon raaka-aineista mahdollisimman luonnollisesti. Ja jos sen lisäksi voisin oikeasti luottaa siihen, että eläimiä joista liha saadaan, on hoidettu mahdollisimman hyvin ja niitä on ruokittu luonnollisesti gm-vapaalla rehulla. Sellaisia tuotteitahan olisi mukava syödä ja tarjota myös perheelle ja ystäville.
Juuri sellaisia tuotteita me haluamme tehdä. Ja kaikki mitä tehdään, tehdään niin hyvin kuin osataan – tähtäimessä aina parempi ja luonnollisempi maku.
Snellman